Mainokset
Blogeja

Voi Jani!

Niinkuin minä Sinua jo kerkesin ruotimaan siitä uupumuksesi tilityksistä, niin taas on yrittäjällä hieman pahastunut olo, kun lukee taksimatkoistasi ja asumisjärjestelyistäsi.

Riihimäen talostasi, joka on varmasti pian kivasti maksettu näillä lisäkorvauksilla joita olet valtiolta pumpannut. Toki jo lähtökohtaisesti harmittaa, että voit matkailla taksilla summalla jota minä en ansaitse edes vuodessa 😦

Ollaanpa hetki realistisia, luulen että, joku vain kertoi Sinulle miten palkkioita, hyödykkeitä ja lisäkorvauksia tulee valtiolta eduskuntaviran aikana imeä, ja käytit ne hyödyksi. Mikäpä siinä. Jos porsaanreikiä löytyy käyttäkäämme ne!

Yrittäjänä olen toivonut vuosikaupalla, että minullekin joku taho kertoisi miten kirstuun jäisi enemmän. Joku vuosi sitten kuulinkin mainion tavan esimerkiksi nostaa asumislisää, vaikka tulot ylittäisivät sallitut. Yrittäjä ystävä kertoi hyötyneensä kuukausittain asumislisän verran järjestelystä, jossa hän oli laittanut YEL:lit minimiin, jolloin asumislisän nostaminen onnistuu hienosti. Kuukausittain kun tuon parisataa euroa ja oikean YEL:n erotuksen laittaa  korkoa kasvavalle tilille tai vaikka osakesalkkuunsa, alkaa yrittäminenkin tuottamaan 🙂                                                                                                                                                                                          Ajattelinkin seuraavaksi pyrkiä itse sinne eduskuntaan! Minulla on samanlainen tönö Rajamäessä jo valmiina ja asuntolainaa siitä pitäisi ryhtyä pikkuhiljaa lyhentämään.

Agendaksi ajattelin ottaa lakimuutoksen nuuskan myynnin vapauttamiseksi Suomessa. Noin joka kolmas mies käyttää nuuskaa Suomessa (itse kadunvarrella suorittamallani kyselyllä), ostaa sitä Ruotsista ja hoidattaa sitten siitä aiheutuvat sairaudet Suomessa. Siinä kun selkeästi on myös jonkinlainen verotulojen mentävä porsaanreikä 😉

Ei kun nimiä alle, ja Hinttalan Ellen lähtee taksilla töihin Teidän kaikkien hyväksi.

Mainokset
About tubettini (182 Articles)
Olen 37 vuotta nuori, kokki, yrittäjä, äiti, vaimo ja nyt siis myös blogisti ;) Kaikki nuo yllämainitut ovat muokanneet minusta sen mitä nyt olen. Kyyninen, itsekeskeinen, väsynyt, tarkkanäköinen ja hauska aina väärällä hetkellä. Tämä on blogi missä kerron asiat kuten ne itse näen, liittyen elämän kaikkiin alueisiin, mutta lähinnä kuitenkin ruokaan. Olen suomalainen parhaassa iässä ja aikamoinen pastanjauhaja ;) Tervetuloa :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: