Mainokset

Aikuisia naisia ja punasipulia

Kyllä me yhteen ääneen sanottiin sille puhelimessa, että onko sitä pakko keskellä viikkoa rilluttelemaan päästä, että jos kutsuu kavereita kylään, niin silloin pitäisi itse kantaa se vastuu niiden ruokkimisesta. Ennen kaikkea, vois hieman miettiä rilluttelun ajankohtaa ja käyttäytyä kypsemmin. Kuuroille korville meni. Anopin oli ihan pakko päästä kavereiden kanssa Suvi Teräsniskan konserttiin tiistaina. Massiiviset itsenäisyyden juhlimis- pippalot piti kuitenkin saada keskiviikoksi ja tässä kohtaa me siis astuimme kuvioihin.

Vietiin pöperöt anopille tiistai aamuna.

Numeroitiin jokainen kippo ja laitettiin selitys tähän korttiin.

GetFileAttachment-4

Sinappinen perunasalaatti.

GetFileAttachment-6

Lammasta siivutettuna foliossa.

GetFileAttachment-5

Saatiin kuulla, että delegointi on 2000-luvun juttu ja, että palkkioiksi saamamme Pakila 600-vuotta pullot nautittuamme emme olisi niin ”takakireitä”. Anopin keittiössä radio pauhasi Aikuista naista, kun toivotimme maltillisia juhlia ja hyvää Itsenäisyyspäivää.

Tämä reseptimme marinoidusta sipulista on tuleva pelastamaan usean Joulunajan pitopöydän. Resepti on tässä, olkaa hyvät;

6 punasipulia

1 dl balsamicoa

1 1/2 dl fariinisokeria

1/2 dl öljyä

3-4 tähtianista

mustaapippuria rouhittuna

1 tl kuivattua timjamia

1 /2 tl suolaa

2 dl puolukoita

Leikkaa sipulit mahdollisimman ohuiksi lohkoiksi ja laita ne kattilaan öljyn kera. Anna sipuleiden hieman kypsyä ruskistamatta niitä liikaa. Lisää mausteet, balsamico ja fariinisokeri. Anna lisukkeen pulpahdella hetkinen, niin että balsamico, sokeri ja makuaineet emulgoituvat siirappiseksi. Lopuksi lisää puolukat joukkoon ja ota pois liedeltä. Anna kattilan jäähtyä liemineen viileäksi ennen jääkaappiin laittamista.

GetFileAttachment-1

Mainokset
About tubettini (157 Articles)
Olen 36 vuotta nuori, kokki, yrittäjä, äiti, vaimo ja nyt siis myös blogisti ;) Kaikki nuo yllämainitut ovat muokanneet minusta sen mitä nyt olen. Kyyninen, itsekeskeinen, väsynyt, tarkkanäköinen ja hauska aina väärällä hetkellä. Tämä on blogi missä kerron asiat kuten ne itse näen, liittyen elämän kaikkiin alueisiin, mutta lähinnä kuitenkin ruokaan. Olen suomalainen parhaassa iässä ja aikamoinen pastanjauhaja ;) Tervetuloa :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: