Mainokset
Blogeja

Skiffer Liuskaluoto :)

Tänään sataa, mutta eilen ei. Päätimme virallisesti juhlia hääpäiväämme eilen ja niinpä suunnitelma oli heittää lapset anopille ja kiitää lounaalle stadiin. Oltiinkin riemuisasti hyppäämässä autoon samantien lapset jätettyämme, kunnes anoppi halusi meidän kokoavan trimmerin valmiiksi. Tuli yllätyksenä, että niitäkin voi näemmä ostaa koottavina kymmenen sentin palasina. Honkkari on ilmeisesti oivaltanut, että tällainen Ikea-palapeli on menestys. Aikaa saatiin siis tapettua tähän kokoamisprojektiin jälleen kerran niin, että lounas oli kääntymässä haaveeksi ja stadiin pääsy vaikutti illalliselta. Kun trimmeri viimein oli valmis ja opetus sen käyttöön maisteritasolla, anoppi kysäisee, että josko me haluaisimme heidän vanhan trimmerinsä. Siis mitä? Teilläkö on kuitenkin toimiva trimmeri? Juu, ei siinä mitään vikaa ole. Siitä vaan pääsi kela loppumaan ja on niin kiva, kun on uusi nyt käytettävänä.

Kun siis paras aika päivästä oli jo uhrattu anopille ja sille hääpäivän pilaaja- trimmerille pääsimme viimein kaupunkiin.

Merituuli vinkuen korvissa ja auringon säteet kuumottaen poskipäitä lautta vei meidät Skifferille. Lauttamaksu ravintolalle ja takaisin on 6€/per nokka.

Perillä rento musiikki, hyvä sää,  mahtava palvelu, Skiffer Ale ja lähes ylelliset liuskat (pizzat) nostivat fiilikset kattoon.

Isoa peukkua koko ambiancelle ja ravintolan merelliselle konseptille. Meille tuli muistot Californiasta ja Oceansidesta mieleen, suhteen alkuajat ja kaiken kattava hyvä fiilis 🙂

Tubettini suosittelee vahvasti tutustumaan ja ei ole katkera kenellekään.

Ei edes anopille 😉

Mainokset
About tubettini (170 Articles)
Olen 36 vuotta nuori, kokki, yrittäjä, äiti, vaimo ja nyt siis myös blogisti ;) Kaikki nuo yllämainitut ovat muokanneet minusta sen mitä nyt olen. Kyyninen, itsekeskeinen, väsynyt, tarkkanäköinen ja hauska aina väärällä hetkellä. Tämä on blogi missä kerron asiat kuten ne itse näen, liittyen elämän kaikkiin alueisiin, mutta lähinnä kuitenkin ruokaan. Olen suomalainen parhaassa iässä ja aikamoinen pastanjauhaja ;) Tervetuloa :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: